Uratarina: Anu Attwood

Anu Attwood on päässyt sihteerin työssään hyödyntämään henkistä pääomaansa, joka on kehittynyt perhe-elämän ja työn yhteensovittamisen myötä.

Kuka: Anu Attwood
Mitä: Johdon ja hallinnon assistentti SFS Suomen Standardit ry:ssä ja Skillan hallituksen jäsen vuodesta 2023

90-luvun alun lamavuosien työtilanne näytti huonolta melkein alalla kuin alalla, joten alan vaihtaminen ja opiskelun jatkaminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Päätin pyrkiä Sihteeriopistoon syksyllä 1991, enkä vähiten rakastamieni vieraiden kielien vuoksi! Monivaiheinen ja hankalantuntuinen pääsykoe sai minut epäilemään, etten pääsisikään tuohon arvostettuun ja vain harvat kelpuuttavaan (näin uskottiin) oppilaitokseen. Ilon päivä kuitenkin koitti vuoden 1991 lopulla, kun hyväksymiskirje saapui kotiin!  

Opiskelin Helsingin Sihteeriopiston liikelinjalla Oulunkylässä – toista ammattiani – vuosina 1992–1994. Kolme vuotta vierähti nopeasti. Opiskelu oli antoisaa ja tunsin olevani oikealla alalla. Koko viimeinen opiskeluvuosi oli erilainen kuin kaksi edellistä. Kevätlukukauden vietin työharjoittelussa Skotlannin Glasgow’ssa, mihin koulun harjoittelusta vastaavat tahot olivat saaneet järjestettyä useita harjoittelupaikkoja. Sihteeriharjoitteluni toimipaikka Strathclyde Passenger Transport Executive, SPTE, sijaitsi aivan kaupungin keskustassa. Puolen vuoden työharjoittelun aikana maan erikoisuudet, kuten skotlannin murre ja haggis, tulivat tutuiksi. 

Harjoittelujakson jälkeen syksyllä 1994 edessä oli pääaineeni ruotsin kielen lopputyö, seminariearbete – ja valmistuihan sekin ajoissa. Aiheena oli eräs edellisistä työnantajistani, Stockmann. 

Kurssini valmistui joulukuussa 1994. Taloustilanne oli hieman virkistynyt, ja osalla oli työpaikka valmiina, osa joutui etsimään sopivaa aloituspaikkaa hieman pitempään. Muistelen etsineeni töitä parin kuukauden ajan, ja haastatteluissa kävin enemmän kuin koskaan. Usein pääsin hyväksi kakkoseksi.  

Vuosituhannen vaihteen työelämä oli kovin erilaista 

Lopulta tärppäsi, ja pääsin osastosihteeriksi Espoon Karapeltoon sähkö- ja elektroniikka-alan yritykseen. Firma oli ranskalais-suomalainen maahantuonti- ja agentuurifirma Soffco, (Société Franco-Finlandaise de Commerce). Ranskalainen M. George Demoulin perusti yrityksen vuonna 1946 Suomen jälleenrakennuksen tarpeisiin ranskalaisten tuotantohyödykkeiden ja raaka-aineiden tuontia varten. Viimeiset parikymmentä vuotta yritys oli Tallberg-konsernin omistuksessa. Soffcolaisia oli 10 ja päämiehiä oli useita ympäri Eurooppaa. Sähköosaston sihteerinä pääsin vuosittain mukaan alan kotimaisille messuille Jyväskylään ja Tampereelle. Ulkomainen kirjeenvaihto oli minulle mieluisaa työtä, pääsinpä myös kääntämään laitteiden manuaaleja ja Olkiluodon ydinvoimalan reaktorin tarjouspyyntövaiheen asiakirjoja.  

Työelämä oli vuosituhannen vaihteessa kovin erilaista kuin tänä päivänä. Internet ja sähköposti oli keksitty, mutta digitalisaatio odotti vielä kaukana tulevaisuudessa ja työpäivien tahti oli toisenlainen; oli aikaa jutella työkavereiden kanssa ja kauppakumppaneita nähtiin usein kahvipöydän ääressä toimistolla. Miesten ja naisten työt olivat selkeämmin kahtiajakoisia. Muistelen tapahtumia ja tilanteita nyt uudelleen Me Too -kampanjan valossa, enkä uskoisi, että kolmekymmentä vuotta sitten minua tytöteltiin ja kehotettiin riisumaan hame pois, kun olin tahattomasti tahrinut vaatteeni lounaalla. Ajanjakso oli kaikesta huolimatta antoisaa, hienoja oppivuosia työelämän käytäntöjen, ihmissuhteiden ja arvokkaiden kokemusten siivittämänä.  

Vauva-aika päättyi ylennykseen 

Privaattielämässänikin tapahtui. Avioiduin ja sain ensimmäisen lapseni vuonna 1997. Palasin Soffcoon töihin äitiysloman päätyttyä syksyllä 1998. Toinen lapsemme ilmoitti tulostaan talven tullen, ja seuraavana kesänä jäin toistamiseen äitiyslomalle. Kun kolmaskin lapsemme ilmoitti tulostaan, jatkoin äitiyslomaa ja hoitovapaata vuoden 2002 alkuun.  

Vauva-aika voi päättyä jopa ylennykseen! Minulle tarjoutui yllättäen Soffcon toimitusjohtajan sihteerin paikka. Olin suunnitellut olevani kotona lasten kanssa vielä seuraavaan kesään, koska kuopus oli vasta 10-kuinen, keskimmäinen 1,5-vuotias ja esikoinenkin vasta 4,5. Työssä eteneminen houkutteli mutta samalla sydämeni itki verta, kun kuopus vielä konttasi. Valitsin työn, ja niin vain lapset saatiin kahteen päiväkotiin ja siitäkin vaativasta ajasta selvittiin. 

Perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Puolisoni työskenteli osan viikosta toisella paikkakunnalla, lasten hoitovastuu oli minulla ja uusioperheemme suloiset bonustyttäret vierailivat meillä joka toinen viikonloppu. Tein lyhennettyä työpäivää, mutta kahden tunnin työmatka päivittäin Helsingin ja Espoon välillä ei tuntunut mitenkään järkevältä, vaan ajanhaaskaukselta ja ikävältä ansionmenetykseltä. Ryhdyin etsimään uutta työpaikkaa lähempää Helsingin-kotiamme.  

Osaaminen täydentyy ja työnkuva kehittyy 

Toimitusjohtajan sihteerin paikka Suomen Standardisoimisliitto SFS:ssä (Helmikuussa 2024 100-vuotisjuhlan kunniaksi vaihdoimme yhdistyksemme nimen SFS Suomen Standardit ry:ksi) avautui minulle helmikuussa 2004. Perinteiset sihteerin työt, kuten kokousjärjestelyt, matkavaraukset, kotimainen ja ulkomainen kirjeenvaihto ja taloushallinnon avustavat työt kuuluivat työnkuvaani.  

Vuodet kuluivat ja lapset kasvoivat – niin toivottavasti minäkin ihmisenä ja työntekijänä. Syksyllä 2019 SFS:n toimitusjohtajan vaihdoksen myötä työnkuvaani muokattiin, ja minusta tehtiin johdon ja hallinnon assistentti. Täydensin osaamistani Rastor-Instituutin puolen vuoden HR-assistentin koulutusohjelmassa, ja sain pätevyyden uuteen työsarkaani. Hoidin osittain samoja hallinnollisia tehtäviä kuin aiemmin, olin kolme vuotta myös hallituksen kokoussihteeri ja koin työni vaativana mutta antoisana. Vähitellen HR täytti yhä suuremman osan työpäivieni sisällöstä. Nyt teen noin 90 % HR-töitä, ja työtä riittää. Työni pitää sisällään mm. rekrytointia, perehdytystä, työsuhde-etujen ja palkka-asioiden hoitamista, HR-järjestelmän ja työajanseurantaohjelman pääkäyttäjäroolissa erilaista opastusta, selvittämistä, raportointia ja kehittämistä. Hoidan työsuojeluasioita, virkistyspäivien, merkkipäivien ja yhteisten tilaisuuksien järjestämistä, henkilöstötyytyväisyyskyselyitä ja niiden raportointia ja työyhteisön kehittämistä.  

Pitäisi löytää aikaa johtoryhmän työn tukemiseen, yhteisten toimintatapojen kehittämiseen, pelisäännöistä muistuttamiseen, hyvän työvireen ja positiivisen työkulttuurin levittämiseen, työnantajavelvoitteiden hoitamiseen. Saan toimia ulkoistetun taloushallinnon yhteyshenkilön roolissa selvittäen, raportoiden ja koordinoiden erilaisia asioita. Työterveyshuollon yhteyshenkilönä välitän palveluntarjoajalle työyhteisön tilanteita ja tietoja ja huomaan, miten ihmisten tarve puhua ulkopuoliselle ammattilaiselle on tullut yhä tärkeämmäksi.

Viimeinen suora työvuosiani on edessä. Mihin aika on valunut? Mitä olen saanut aikaan? Mitä olisin tehnyt toisin? En muuttaisi mitään. Minun urani on mennyt näin. Olen harmitellut, etten ole enää viime vuosina päässyt hyödyntämään kielitaitoani työssäni tai vaihtanut työnantajaa silloin, kun vielä olisin saattanut olla vahvempaa valuuttaa työmarkkinoilla. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen, että olen mitä suurimmassa määrin päässyt hyödyntämään niitä henkisen pääoman taitojani, joiden uskon kehittyneen perhe-elämän ja työn yhteensovittamisessa. Miten stressinhallintani kehittyi, miten ajankäyttö, suunnitelmallisuus, vuorovaikutustaidot, sitkeys ja persoonallinen ote, oman ja toisten työn ja panoksen arvostaminen, suurempien kokonaisuuksien hahmottaminen ja hallinta… Kaikki tämä ja moni muu asia ei olisi kehittynyt samalla tavalla, jos en olisi henkilökohtaisen elämäni kautta päässyt toteuttamaan ja kehittämään itseäni. Kaikki elämänkokemukset ovat arvokkaita ja niiden pitää antaa vaikuttaa meihin hyvällä tavalla, siten ne myös rikastuttavat työelämää ja antavat meille työssä tarvitsemiamme taitoja ja osaamista.

3x Anu suosittelee