Jäsenten tarinoita – näin Skilla on tukenut työelämässä
Kun työelämä muuttuu, epävarmuudet lisääntyvät ja osaamisen vaatimukset kasvavat. Siksi moni ammattilainen etsii rinnalleen yhteisöä, joka tarjoaa tukea, turvaa ja uusia näkökulmia. Skillan jäsenille tämä on konkretisoitunut koulutuksina, verkostoina, arjen inspiraationa ja myös ratkaisevana turvana työelämän vaikeissa tilanteissa. Tässä muutamia Skillan jäsenten tarinoita siitä, mitä Skillan jäsenyys on heille antanut.
Verkostoja, mielenkiintoisia paikkoja ja palautumista
Assistenttina työskentelevä Anni kertoo löytäneensä Skillan kautta kokonaan uuden yhteisön. Hän kuvaa, miten jäsenyyden kautta hän on päässyt verkostoitumaan muiden assistenttien ja tukipalveluiden ammattilaisten kanssa. Hän kertoo saaneensa myös hyödyllisiä vinkkejä omalle työuralleen sekä mahdollisuuksista päästä tutustumaan paikkoihin, mihin ei muuten olisi tullut tutustuttua. ”Olen päässyt tutustumaan upeisiin paikkoihin, joita olen voinut hyödyntää muun muassa työpaikkani tapahtumissa sekä kokousvarauksissa”, hän sanoo.
Skillan järjestämät työpajat ovat olleet hänelle keino hengähtää ja rentoutua hektisen työn ja arjen kiireiden keskellä. Erityisesti kukkaseppeletyöpaja ja oman tuoksun valmistaminen ovat ilahduttaneet ja tuoneet arkeen vaihtelua ja piristystä. On hyvä muistaa, että hyvinvointi ja palautuminen ovat osa työelämätaitoja.
Osaamista, kontakteja ja neuvotteluvaltteja
Monivuotinen jäsen Katja korostaa erityisesti Skillan tarjoamia koulutuksia ja tapahtumia, joiden kautta hän on kartuttanut osaamistaan ja verkostojaan. ”Olen saanut erittäin hyödyllistä tietoa ja osaamista sekä kontakteja”, hän kertoo.
Hänelle tärkeä osa Skillan palveluja ovat olleet palkkatutkimukset, jotka ovat tuoneet varmuutta ja neuvotteluvaltteja omiin neuvotteluihin työurallaan. Niiden avulla hän on saanut uudenlaista näkökulmaa työuransa kehittämiseen.
Miksi ammattiliittoon ja -yhdistykseen kuuluminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan
Akavan Erityisaloihin – ja sen myötä myös Skillaan – liittyminen oli käännekohta eräälle Skillan jäsenelle, joka sai näkemään ammattiliiton ja -yhdistyksen merkityksen uudella tavalla. Hän kuvaa oivallustaan selkeästi: ”Ymmärsin, kuinka tärkeää tänä päivänä on kuulua ammattiliittoon.”
Nopeat muutokset, työelämän epävarmuus ja jatkuvat muutosneuvottelut näkyvät hänen mielestään kaikkialla. Juuri siksi hänen mielestään kaikkien on hyvä kuulua ammattiliittoon ja -yhdistykseen, mutta erityisesti hän korostaa ammattiliiton ja -yhdistyksen merkitystä nuorille, työuransa alussa oleville. ”Skillan ja Akavan Erityisalojen kautta saa tukea, työttömyysturvan ja tarvittaessa myös juridista neuvontaa – palveluja, jotka voivat olla ratkaisevan tärkeitä tiukissa tilanteissa. Siksi suosittelen lämpimästi näitä jäsenyyksiä”, hän painottaa.
Tukea ja apua työelämän kriisitilanteissa
Liisan tarina muistuttaa, että ammattiliiton tuki voi olla ratkaisevan tärkeä silloin, kun työura järkkyy yllättäen. 1990-luvulla viestintäassistenttina työskennellyt Liisa joutui irtisanotuksi tuotannollis-taloudellisista syistä viiden vuoden työsuhteen jälkeen. Tilanne oli Liisalle vaikea, eikä hän ollut perillä työlainsäädännöstä.
Hänelle oli kertynyt paljon ylityötunteja, eikä yritys ollut halukas niitä korvaamaan. Yrityksen henkilöstöhallinto ja esimies suhtautuivat asiaan hyvin autoritaarisesti. Onneksi Liisa, tuttavansa neuvomana, otti yhteyttä ammattiliittoonsa omien oikeuksiensa varmistamiseksi.
Liiketalouden Liitto – joka vuonna 2024 yhdistyi Skilla ry:hyn – tarjosi hänelle juridista tukea, ja auttoi oikeusprosessissa, minkä lopputuloksena Liisa sai osan hänelle kuuluneista ylityökorvauksista. ”Ilman asian käsittelyä olisin jäänyt korvauksista paitsi”, hän kertoo ja kuvaa, miten liiton apu oli tärkeää: ”Olin tietämättömänä ja tunnekuohuissa, enkä nähnyt tulevaisuutta työelämässäni. Yksin en olisi osannut hakea oikeuksiani. Haluan kiittää hyvästä edunvalvonnasta ja suosittelen lämpimästi ammattiliiton ja -yhdistyksen jäsenyyttä kaikille.” Liisan tarina kiteyttää hyvin ammattiliiton roolin: yksin ei tarvitse selvitä, eikä kysyvä tieltä eksy.
Skilla – yhteisö, joka pitää puoliasi
Liiketalouden Liitto LTA ry:n toiminnan päätyttyä vuonna 2024 sen jäsenet siirtyivät Skillaan, joka jatkaa tärkeää työtä tukipalveluiden asiantuntijoiden ja assistenttien hyväksi yhdessä Akavan Erityisalojen kanssa.
Skillan jäsenet kuvaavat järjestöä yhteisöksi, joka tarjoaa sekä ammatillista kasvua että turvaa. Se on verkosto, joka avaa ovia, auttaa vaikeina hetkinä ja vahvistaa ammatillista identiteettiä.
Jos et vielä ole jäsen, liity Skillaan – yhteisöön, joka arvostaa osaamistasi, tukee uraasi ja seisoo rinnallasi työelämän muutoksissa. Lue lisää ja liity jäseneksi tästä: https://www.skillary.fi/jasenyys/liity-jaseneksi/