Kolme nuorta aikuista työskentelee yhdessä toimistoympäristössä, he istuvat pöydän ääressä kahvikupit kädessään katsellen kannettavaa tietokonetta.

Mikä on Skilla?

Olemme helposti lähestyttävä ammattiyhdistys, joka tarjoaa tukea osaamisesi vahvistamiseksi ja josta saat myös turvaa työelämän pyörteisiin. Skillasta saat konkreettista apua urasi eri vaiheissa: monipuolista koulutusta, neuvontaa, työelämän edunvalvontaa ja ennen kaikkea vahvan verkoston, jossa opimme yhdessä ja jaamme arjen oivalluksia.

Moninainen, noin 2000-jäseninen järjestömme edustaa satoja eri tehtävänimikkeitä. Suurin osa jäsenistämme työskentelee yksityissektorilla hallinnon, toimistotyön sekä liiketalouden tukipalveluiden parissa, mutta meitä löytyy myös valtiolta, kunnista sekä järjestöistä ja säätiöistä. Olemme ammattiyhdistys, jossa verkostoituminen ja osaamisen jakaminen on mahdollista.

Jäsenemme ovat taitureita, osaajia, jotka pitävät organisaatioiden arjen liikkeessä ja monet langat käsissään. Kokoamme yhteen yli toimirajojen tukipalvelujen asiantuntijat, assistentit, esihenkilöt ja koordinaattorit – kaikki sujuvan arjen mahdollistajat. Jäsenemme työskentelevät esimerkiksi seuraavissa asiantuntijatehtävissä:

  • Organisaatioiden tukipalveluiden asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä
  • Johdon assistenttina
  • Koordinaattoreina, sihteereinä tai assistentteina
  • Myynnin ja markkinoinnin tehtävissä

Skillan jäsenenä saat…

Vastauksia

Akavan Erityisalojen asiantuntijat auttavat sinua kaikkiin työelämää, harjoittelua tai kesätöitä koskevissa kysymyksissä. Heiltä saat vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät esimerkiksi työ- tai virkasuhteesi ehtoihin, palkkaukseen ja työlainsäädäntöön. Voit kysyä neuvoja myös työttömyysturvaan liittyvissä tulkintakysymyksissä.

Henkilökohtaista apua

työnhakuun, palkkaukseen ja työehtoihin liittyvissä kysymyksissä sekä käytännön asioissa – laita vaikka työsopimuksesi juristille tsekattavaksi ennen allekirjoittamista, jottet tule luvanneeksi enemmän kuin pitää.

Koulutuksia ja tapahtumia

Erilaiset tapahtumat tuovat lisäarvoa sekä ammatilliseen että henkilökohtaiseen kehitykseesi tai ovat muuten vaan virkistäviä ja ihania. Tervetuloa mukaan!

Mahdollisuuden hakea stipendiä

Skilla myöntää 1–2:lle valmistuvalle opiskelijajäsenelle stipendejä keväisin ja jouluisin. Stipendiä voi hakea itselleen tai toisen puolesta.

Vakuutuksia ja ostoetuja

Jäsenyyteen sisältyy mm. alennuksia vakuutuksista, Member+ -ostoetupalvelu, alennuksia lainoista sekä paljon muuta.

Edunvalvontaa

Ammattiliitot valvovat oikeuksiasi työelämässä. Liitot neuvottelevat puolestasi kaikista tärkeistä kysymyksistä: oikeudenmukaisesta palkasta, työajasta, vapaista, tasa-arvosta, työturvallisuudesta ja työterveyshuollosta.

Kaksi nuorta naista makaa lattialla kannettavan tietokoneen ääressä, hymyillen ja katsellen ruutua yhdessä.

Opiskelijajäsenyys

Molempiin jäsenyyksiin ovat oikeutettuja läsnäoleviksi ilmoittautuneet tutkinto-opiskelijat.

Molemmat jäsenyydet sisältävät Skillan ja Akavan Erityisalojen rahanarvoiset jäsenedut.

Opiskelija pro -jäsenyys

Jäsenmaksu: 90 € / vuosi

Pro-jäsenyys on tarkoitettu opiskelijoille, jotka kuuluvat Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Otteeseen.

Maksaminen

Voit maksaa jäsenmaksun: yhdessä erässä (90 €), tai neljässä korottomassa maksuerässä 22,50 € kolmen kuukauden välein

Työttömyysturva

Pro-jäsenenä kuulut työttömyyskassaan, jolloin voit olla oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan, joka on suurempi kuin Kelan peruspäiväraha.

Ansiosidonnaisen päivärahan saamiseksi sinun tulee:

  • kuulua työttömyyskassaan
  • täyttää työssäoloehto
  • maksaa jäsenmaksusi

Myös lyhyet työpätkät opintojen aikana kerryttävät työssäoloehtoa.

Muista päivittää työnantajatietosi Akavan Erityisalojen verkkoasioinnissa.

Opiskelija basic -jäsenyys

Jäsenmaksu: 10 € / vuosi

Basic-jäsenyys on tarkoitettu opiskelijoille, jotka eivät kuulu työttömyyskassaan.

Jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa.

Työttömyysturva

Basic-jäsenyyteen ei sisälly työttömyysturvaa.

Jos kohtaat työttömyyden, voit saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa vain silloin, jos kuulut työttömyyskassaan. Siksi kassaan kannattaa liittyä heti, kun aloitat työskentelyn opintojen aikana.

Jäsenyys kannattaa

Liiton jäsenyys voi tuntua abstraktilta. Tässä ihan konkreettisia syitä sille, miksi jäsenyys kannattaa jo opiskeluaikana!

Työsuhdeneuvonta

Vaikka työpaikka olisi kuinka mahtava, joskus saattaa tulla ongelmia. Kun joku työsuhteen yksityiskohta mietityttää tai et ole varma, onko kaikki mennyt lain kirjaimen mukaan, liiton juristeilta saat oikean vastauksen varmemmin kuin Jodelista.

Palkkaneuvonta

Palkkasuosituksestamme on apua, kun haet uutta työ- tai harjoittelupaikkaa tai neuvottelet palkankorotuksesta. Kun tiedät alan yleisen palkkatason, tiedät mitä pyytää.

Työttömyysturva

Välitämme hallinnon alan työpaikkoja, koulutamme työnhakuun ja muihin ajankohtaisiin aiheisiin liittyen ja tarjoamme myös henkilökohtaista uraneuvontaa. Jos olet Opiskelija Pro -jäsen (tai liityt valmistuttuasi työttömyyskassaan), voit olla oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyyskorvaukseen, joka on peruspäivärahaa korkeampi.

Kollegaverkosto ja virkistystapahtumat

Tilaisuuksissamme tapaat niin vanhoja opiskelukavereita kuin jo pitkään alalla olleita – ja heillä voi olla sinulle kullanarvoisia vinkkejä. Sen lisäksi pääset virkistymään ihaniin tapahtumiimme ja tutustumaan mahtaviin uusiin hotelleihin ja ravintoloihin sekä muihin yrityksiin.

Vakuutukset, pankkipalvelut ja muut jäsenedut

Jäsenyyteen sisältyy mm. matkustaja- ja vapaa-ajan tapaturmavakuutus sekä alennuksia muista vakuutuksista. Lisäksi pääset käyttämään Member+ -palvelua, jossa on esimerkiksi ihania hotellitarjouksia ja alennuksia eri kaupoista ja muusta kivasta. Eikä siinä vielä kaikki! Danske Bank tarjoaa jäsenille etuja pankkipalveluista ja asuntolainoista.

Stipendi

Skilla myöntää 1–2:lle valmistuvalle opiskelijajäsenelle stipendejä keväisin ja jouluisin. Stipendiä voi hakea itselleen tai toisen puolesta.

Ajankohtaista

Oppilaitosten ja työelämän yhteistyöllä osaajia yrityksiin

Lue artikkeli

Opiskelijasta työntekijäksi - Kurkkaa vinkit omien oikeuksiesi tunnistamiseen

Lue artikkeli

Uravalmennusajat varattavissa 1.3.

Lue artikkeli

Kiinnostuitko Skillan jäsenyydestä?

Liity jäseneksi