Päivi Rintala
VERKKOLEHTI

Onnistuneen kick-offin muistilista ja ideoita yhteiseksi tekemiseksi

Vuoden vaihtuessa on jälleen yritysten kick-offien aika. Hyvin suunniteltu vuosittainen aloituskokous tai projektin starttipalaveri auttaa asettamaan tavoitteet ja vastuut tulevalle vuodelle. Aloituskokousten tarkoituksena on yhdistää tiimit yhteisen päämäärän ja tavoitteiden selkeyttämiseksi.


Artikkeli on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Seikkailu Oy:n kanssa. Seikkailu järjestää hyvinvointiteemaisen tiimiaktiviteetin etänä Skillan jäsenille 7.2.2024. Tekstin on kirjoittanut Seikkailun myyntipäällikkö Päivi Rintala.


Ohessa vinkit onnistuneen kick-offin toteuttamiseksi!

1. Aseta selkeä tavoite

Kaikkien tulisi ymmärtää kick-offin tarkoitus ja tavoitteet. Agendan avulla ihmiset voivat valmistautua kokoukseen henkisesti sen sijaan, että äänestäisivät jaloillaan. Määrittele kokouksen teema ja tarkoitus ja pyri pitämään kiinni aikataulusta. Yksi hyvä tavoite voi olla jo se, että saadaan porukka liikkeelle!

Muista kuitenkin, että ihmisen mieli ei pysty käsittelemään liikaa dataa lyhyessä ajassa. Ei ole tarkoitus, että käsitellään tusinan verran eri aiheita, mihin ei yhteenkään pystytä pureutumaan kunnolla. Suurempana tavoitteena voi olla esimerkiksi yrityksen visioon tai strategiaan liittyvät harjoitukset. Tuodaan korulauseet näkyväksi konkreettisesti kunkin omassa, jokapäiväisessä työssä.

On myös järkevää jakaa esiintymisvuoroja useammalle taholle. Huolehdi, ettei pomo vedä yksinpuhelua ja toimi kick-offin ainoana artistina.

2. Älä oleta, että kaikki tuntevat toisensa

Mitä suurempi yrityksesi on, sitä todennäköisemmin osa ihmisistä työskentelee yhdessä ensimmäistä kertaa. Vaikka kollegan nimi olisi tuttu, luottamuksellista suhdetta yhteistyölle ei välttämättä ole luotu. Harkitse lyhyen jäänmurtajan sisällyttämistä esimerkiksi vuotuisen aloituskokouksen alkuun. Seikkailu tarjoaa laajan valikoiman yrityksille sopivia jäänmurtajia.

3. Osallista ja inspiroi

Sitouta ja inspiroi, jotta saat kaikki mukaan. Voit rakentaa ryhmäytymissessioita, interaktiivisia presentaatioita, workshoppeja tai aktiviteetteja. Erilaiset asiakkaiden menestystarinat tai ulkopuolisen pitämä motivointipuhe ovat aina hyvä vaihtoehto. Eli muista myös hauskanpito ja rentoutuminen.

Jos kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi, yrityksen tai projektin aloituskokous on jo menestys. Kokouksesta tulisikin tehdä mahdollisimman vuorovaikutteinen. Näin kaikki pysyvät mukana ja varmistetaan yhteinen ymmärrys asetetuista tavoitteista. Käytä Post-It-merkkejä tai valkotaulua, jotta kokouksen osallistujat voivat kirjoittaa ajatuksiaan ja ideoitaan.

4. Juhli saavutuksia ja menestystä

Tavoitteen saavuttaminen on yksi asia, mutta onnistumisten juhliminen on vieläkin tärkeämpää. Vuotuisen aloituskokouksen lopussa voit juhlia ja onnitella tiimiäsi heidän kovasta työstään ja ponnisteluistaan kuluneen vuoden aikana. Tee tästä yrityskulttuuriisi istuva perinne.

5. Pyydä palautetta ja tee yhteenveto

Jos et pääse keskustelemaan palautteesta itse kokouksessa, kerää palaute ainakin heti seuraavina työpäivinä. Vedä yhteen kick-offin anti, uudet ideat, sovitut toimenpiteet ja seuraavat askeleet. Vastuuta henkilöt ja laita kalenteriin, koska kick-offin antiin palataan. Näin kick-off päivästä jää paitsi kiva muisto myös tehokas työkalu kuluvalle vuodelle.

Mitä Seikkailu tekee?

Seikkailu tarjoaa erilaisia tiimikokousten jäänmurtajia, yrityspelejä, tiimiyttämisaktiviteetteja ja tosielämän simulaatioita, jotka voivat olla lähi-, etä- tai hybriditapahtumia. Aktiviteettimme rakentavat tiiviimpiä suhteita työpaikalla, kehittävät, opettavat ja toki mahdollistavat myös hauskanpidon.

Kuulumme kansainväliseen Catalyst Global -tiimiaktiviteettiverkostoon, jonka kautta tarjoamme lähes 200 vaihtoehdon valikoiman ennennäkemättömiä tiimiaktiviteetteja. Voit tutustua niihin lähemmin Eventfinder-hakutyökalun avulla.

Aktiviteettien lisäksi tarjoamme ammattivalmentajiemme vetämänä workshoppeja eri teemoilla, jotka voivat käsitellä mm. johtajuutta, muutosta, arvoja, visiota tai strategiaa. Aiheita voidaan vielä harjoittaa käytännön tiimiaktiviteeteilla.

Haluatko kuulla lisää?

Autan löytämään organisaatiosi kehittämistarpeisiin parhaat vaihtoehdot. Pirauta tai laita meiliä!

Päivi Rintala
Myyntipäällikkö
+358 45 108 6861
paivi@seikkailu.fi


Verkkolehti Skillan yhteistyöartikkeleissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan/yhteistyökumppanin omia eivätkä välttämättä edusta Skilla ry:n kantaa.

Jaa artikkeli