Vantaalla ja Espoossa käynnistyvät muutosneuvottelut huolettavat hallinnon ja tukipalvelujen työntekijöitä. – On hyvä, että kasvatuksen ja opetuksen palveluita halutaan turvata. Samalla on tunnistettava, että hallinto ja tukipalvelut ovat osa näiden palveluiden toimivaa kokonaisuutta, sanoo tukipalvelujen asiantuntijoita edustava Skilla ry.
Skilla on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Tukipalveluiden asiantuntijoita edustava Skilla ry ymmärtää kuntien taloudelliset paineet ja tarpeen kehittää toimintatapoja vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä. Samalla yhdistys on huolissaan hallinnossa ja tukipalveluissa työskentelevästä jäsenistöstään.
– Pelkäämme melko yleistä harhakäsitystä siitä, että tukipalveluhenkilöstön voisi korvata noin vain tekoälyllä ja automatisoinnilla. Mielestämme tekoälyn hyödyntämisen on perustuttava toimiviin ratkaisuihin eikä oletuksiin tulevaisuuden säästöistä, sanoo Skillan operatiivinen päällikkö Matleena Myllyrinne.
– Henkilöstövähennyksiä ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa tukipalvelujen ammattilaisiin, joiden osaamista juuri tarvitaan toimintatapojen uudistamisessa, digitalisaation edistämisessä ja tekoälyn käyttöönotossa.
– Työ muuttuu ja tehostuu, mutta ei katoa mihinkään. Hallinnon ja tukipalvelujen ammattilaisia tarvitaan jatkossakin kehittämään prosesseja, varmistamaan palveluiden laatu ja ohjaamaan tekoälyn käyttöä käytännön työssä, Myllyrinne sanoo.
Molemmat yt-neuvotteluista nyt ilmoittaneet kaupungit jättävät kasvatuksen ja opetuksen säästötoimien ulkopuolelle.
– On hyvä, että kasvatuksen ja opetuksen palveluita halutaan turvata. Samalla on tunnistettava, että hallinto ja tukipalvelut ovat osa näiden palveluiden toimivaa kokonaisuutta, Myllyrinne muistuttaa.
Uudistukset yhdessä henkilöstön kanssa
Akavan Erityisalojen työmarkkina- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Mikael Palola korostaa, että tuottavuuden parantaminen edellyttää säästötoimien huolellista vaikutusten arviointia.
– Muutokset tarvitsevat onnistuakseen riittävän siirtymäajan, henkilöstön osaamisen hyödyntämistä sekä huolellista vaikutusten arviointia. Kestävin tapa parantaa tuottavuutta on uudistaa toimintatapoja yhdessä henkilöstön kanssa, Palola sanoo.
– Kaupungit ovat ilmoittaneet yt-neuvotteluiden koskevan koko henkilöstöä mutta niin, että opetus- ja kasvatustehtävät jäävät säästöjen ulkopuolelle. Huolemme on, että leikkuri osuu tällöin suhteettomasti jäseniimme paitsi hallinnossa ja tukipalveluissa, myös kirjastoissa, kulttuurissa sekä nuoriso- ja liikuntapalveluissa, Mikael Palola sanoo.
– Odotamme isoilta työnantajailta, Espoolta ja Vantaalta, hallittua uudistamista. Kannustamme kuntia hyödyntämään muutoksessa ensisijaisesti luonnollista poistumaa, osaamisen kehittämistä, tehtävien uudelleenjärjestelyä ja henkilöstön osallistamista, Matleena Myllyrinne ja Mikael Palola sanovat.
Lisätietoja:
Matleena Myllyrinne, operatiivinen päällikkö, Skilla ry, puh. 040 1621 289
Mikael Palola, johtaja, työmarkkina- ja yhteiskuntasuhteet, Akavan Erityisalat, puh. 044 459 8561

