Liiketalouden Liiton huhtikuun ylimääräinen liittokokous hyväksyi Liiketalouden Liiton ja Skilla ry:n yhdistymiseen johtavan aiesopimuksen.
Jo tämän vuoden aikana Liiketalouden Liiton jäsenten on mahdollista ennakkoon tutustua kuluitta Skilla ry:n toimintaan. Voit siis ilmoittautua loppuvuodeksi myös Skilla ry:n jäseneksi, jolloin saat kaikki Skillan tarjoamat palvelut Akavan Erityisalojen palveluiden lisäksi. Kannattaa tutustua tarjontaan!
Miksi muutosta tarvitaan?
Monien suurten kehityskulkujen meressä on tärkeää tiedostaa tosiasiat. Järjestäytymisaste Suomessa pienenee jatkuvasti. Työ ja elinkeinoministeriön huhtikuussa julkaiseman selvityksen mukaan edunvalvonnan piirissä olevien palkansaajien järjestäytymisaste oli vuonna 2021 enää alle 55 %, kun se vielä vuonna 2017 oli noin 60 prosenttia.
Tämä kehitys on näkynyt jo vuosia myös Liiketalouden Liiton jäsenkehityksessä. Jäsenistö vanhenee ja uusien jäsenten liittyminen on vähäistä.
Kaiken yhdistystoiminnan perustana on talouden vakaus, jonka pohjana ovat jäsenten määrä ja jäsenmaksutulot. Liiketalouden Liiton liittohallitus on tiedostanut kokonaistilanteen. Se visioi vuonna 2021 liityttäessä Akavan Erityisalojen jäsenyhdistykseksi, että yhdistyminen toiseen, kulttuuriltaan samankaltaiseen yhdistykseen on lähitulevaisuudessa välttämätöntä. Oman, jäseniä palvelevan toimiston ylläpito ei enää toiminnanjohtajan eläköidyttyä ollut realistista.
Tiedostettiin myös, että panostukseen jäsenhankinnassa tarvitaan resursseja ja tekijöitä. Oman toimensa ohella työskentelevän liittohallituksen aika menee hallitustehtävissä.
Jäsenen etu ensisijainen
Tärkein Liiketalouden Liiton toiminnan tavoite on jäsenten etujen ajaminen ja monipuolisten jäsenpalveluiden tarjoaminen.
Siksi olemme Liiketalouden Liiton toimivien paikallisyhdistysten kanssa käyneet monissa, Minne menet LTA -tilaisuuksissa keskusteluja Liiton tulevaisuudesta ja tulleet tulokseen, että yhdistyminen samanhenkisen yhdistyksen kanssa on viisasta. Yhdistymisessä toisen yhdistyksen kanssa saamme isommat hartiat toimintaan, jäsenhankintaan ja vaikuttamiseen edunvalvonnassa.
Yhdistymiskumppaniksi valikoitui Skilla ry, joka Liiketalouden Liiton tavoin on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys. Skilla ry:n arvomaailma on hyvin lähellä Liiketalouden Liiton omaa arvomaailmaa. Kummankin jäsenet ovat liiketalouden tutkinnon suorittaneita ja monipuolisissa liiketalouden tehtävissä toimivia.
Skilla ry on ollut mukana Akavan Erityisaloissa pitkään ja on siellä aktiivinen toimija. Sillä on toimiva organisaatio ja oma toimistohenkilöstö, jotka kuulevat aktiivisesti jäsentensä tarpeita. Skilla ry on lähellä jäsentä.
Jäsenen näkökulmasta yhdistymisen jälkeen Liiketalouden Liiton entiset jäsenet saavat kaikki Skillan palvelut ja edut – Akavan Erityisalojen ja Erityiskoulutettujen työttömyyskassa Erkon palvelut pysyvät samoina kuin tähänkin saakka.
Liiketalouden Liiton näkökulmasta toiminta päättyy ja Liiketalouden Liitto purkautuu tämän toimintavuoden lopussa.
Hyvien muutosten aika on nyt!
Teksti: Ritva Kyynäräinen, Liiketalouden Liitto LTA:n hallituksen puheenjohtaja